Satu sovittelusta

 Tämä on tarina siitä, miten tavallinen hyvä elämä muuttuu, kun asioista ei puhuta.

 

Olipa kerran yhteisö joka asusteli pienessä Möyhölän kylässä. Möyhölä sijaitsi Suomen rannikolla suurien metsien katveessa kauniilla, valoisalla paikalla. Keväisin aurinko sulatti meren jäät ja kesällä aurinko välkehti monivärisenä meren pinnalla.  Syksyllä Möyhölässä pauhasi syysmyrskyt, talvella lumet kasautuivat isoiksi kinoksiksi.

Eräänä päivä kylään saapui Muukalainen.  Hän oli taivaltanut matkaa jo pitkään ja ajatteli, että pysähtyisi kylässä syömään ja juomaan. Päivällä alkoi jo olla pituutta, joten Muukalainen ajatteli kysyä kylästä myös yösijaa. Sauna, peseytyminen ja takkatuli olisi nyt mukavaa. Muukalainen piti ihmisistä ja tarinoista ja hän mietti siinä maantiellä kävellessä

minkälaisia tarinoita hän tässä kylässä kuulisi?

Muukalainen asteli Möyhölän kylätiellä. Kylätietä reunusti erikokoiset talot, muutama pieni kauppa ja maalaishenkinen kuppila. Talot olivat somia ja niiden ikkunoita koristi nätit verhot. Muukalainen aisti tunnelmaa. Missä olivat ihmiset? Oli loppukesän ilta ja keli oli miellyttävän lämmin. Jonkun talon takana Muukalainen huomasi joitakin ihmisiä pihoillaan, ikään kuin piilossa talojensa takana. Joku kurkisti ikkunasta verhon takaa; kuka kylätiellä asteli?

Muukalainen jatkoi kylätiellä eteenpäin. Vastaan asteli maanviljelijä Peltonen vaimonsa kanssa. Muukalainen pysäytti heidät.

        Anteeksi, saavuin juuri kylään ja etsin majapaikkaa. Mieleni tekisi myös syödä ja juoda. Missähän täällä sijaitsee lähin majatalo?

Peltonen vaimoineen katseli Muukalaista, ikään kuin arvostaen. Sitten hän vastasi samalla viittoilen vasemmalle.

        Kylässä on kaksi majataloa. Toinen on tuossa heti tuon kulman takana ja toinen on tuolla vähän kauempana. Kai molemmissa voi syödä ja yöpyä, mutta tuo tuossa lähellä on viime aikoina hiljentynyt. Käy katsomassa, jos haluat.

Näiden sanojen saattamana Peltoset jatkoivat matkaansa. Muukalainen jäi katsomaan heidän jälkeensä. Tuttu, epämiellyttävä tunne valtasi Muukalaisen.  ”Täällä taitaa kulua pitempi tovi kuin vain yksi yö.”, Muukalainen tuumasi itsekseen.

Muukalainen asteli lähellä olevan majapaikan, majatalo Onnelan ovesta sisään. Kievari oli kivan ja siistin näköinen paikka. Sopivan kotoisa mutta aavistus tunnelmasta ”arjen yläpuolella”.  Sisääntulosta avautui näkymä saliin, pienempään oleskelutilaan ja vastaanottotiskille. Oleskelutilassa oli takaseinällä takka ja pyöreitä pöytiä joiden ympärillä oli tuolia sekä sohvia joissa vaikutti olevan mukava istua. Yhdestä tuolista nousi keski-ikäinen nainen ja lähti tulemaan kohti vastaanottotiskiä.

        Hyvää iltaa, hän tervehti muukalaista.

        Hyvää iltaa, muukalainen vastasi. Onko teillä vapaita huoneita?  Nälkäkin olisi ja saunaan olisi mukava päästä.

Huone ja ruokailu järjestyi ja saunomisen jälkeen Muukalainen istui oleskelutilassa. Vastaanoton nainen, Lissu ja hänen miehensä Unto sekä muutamat kyläläiset istuivat siellä myös. Muukalainen istuutui erään pöydän äärelle.

Muukalainen siemaili juomaansa ja lueskeli päivän lehteä. Hänen huomionsa kiinnittyi lehdessä kahteen lähes vierekkäin olevaan mainokseen. Toisessa mainostettiin Möyhölän kyläjuhlaa. Myös toisessa ilmoituksessa mainostettiin Möyhölän kyläjuhlaa.  Siinä ilmoituksessa tosin kyläjuhla oli mainittu sanoilla ”se ainoa ja aito Möyhölän kyläjuhla, Möyhöjäiset”. Muukalainen mietti, että mistähän juhlista voisi olla kyse? Lähes samannimiset ja ajankohtakin melkein sama. Juhlien välillä ei näkynyt olevan kuin viikko. Sitä pohtiessa Muukalainen huomasi, että viereisen pöydän keskusteluissa mainittiin sana kyläjuhlat useampaan kertaan. Koska oleskelutila oli pienenpuoleinen ei Muukalainen ollut voinut välttyä kuulemasta viereisen pöydän keskustelua.

        Iltaa, sopiiko jos istuudun?

        Ole hyvä, vastasi Unto.

Muukalainen istui alas ja alkoi juttelemaan heidän kanssaan.

        Ihmettelette ehkä mistä tulen ja mihin olen menossa. Minä olen vähän tällainen vaeltaja. Pidän ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Kun äsken tulin tänne kylään, mietin, minkälaisia tarinoita täällä kuulen. Mikähän on tämän kylän tarina, mistä tämä kylä on saanut alkuunsa?

Lissu ja Unto sekä ne muutamat kyläläiset, jotka olivat pöydän ympärillä katselivat toisiaan: Tunnelma muuttui hiukan painostavaksi. Sitten yksi kyläläisistä, puuseppä Lastumäki alkoi puhumaan.

                           – Möyhölä on pieni kylä jossa ihmiset  ennen viihtyivät. Elämä oli täällä  työntäyteistä mutta hyvää. Meitä jokaista tarvittiin yhteisen hyvän ja elonjäämisen turvaamiseksi. Elämää ei sen kummemmin ajateltu, peltoja viljeltiin ja eläimiä hoidettiin, elettiin ja työskenneltiin sovussa. Tervehdittiin aina toisiamme, juttelimme niitä näitä ja viihdyimme yhdessä.

Lissu jatkoi.

-Täällä Möyhölässä järjestetään aina  vuodenaikojen vaihtuessa kyläjuhlat, ”Möyhöjäiset”. Kaikki Möyhölässä, niin aikuiset kuin lapset osallistuivat aina Möyhöjäisiin ja kaikki auttoivat juhlien järjestelyissä. Kaikki ovat aina viihtyneet juhlissa, eikä kenellekään ole tullut mieleen jäädä pois juhlista. Meille kyläläisille on myös muodostunut tavaksi auttaa toisiamme askareissa, jotta me kaikki ehtisimme osallistua Möyhöjäisiin.

Unto jatkoi.

-Nykyään elämä täällä kylässä on kummallista.  Ihmiset välttelevät toisiaan, kyräilevät ja juoruilevat. Jos puhutaan, niin puhutaan vain joillekin ihmiselle eikä enää auteta ketään. Juhlatkin, Möyhöjäiset varmaan loppuvat kohta kun ei niihin enää taida ketään tulla. Elämä täällä ei ole enää mukavaa. Jos ei tätä Onnelaa olisi, muuttaisimme varmaan Lissun kanssa muualle.

Eräs pöydän ympärillä istuva nainen, kampaaja, Kutri nimeltään jatkoi:

        Täällä on jokin tarttunut kuin tauti. Pellotkin kärsivät ja eläimiäkään ei oikein jakseta hoitaa. Täällä voidaan huonosti ja nahistellaan. En oikein tiedä mitä täällä on tapahtunut tai milloin se on alkanut?

Muukalainen, joka tähän asti oli istunut hiljaa ja kuunnellut, alkoi puhumaan ja sanoi:

– Eräänä päivänä, jälkeenpäin kukaan ei oikein muistanut, milloin ja mistä syystä, elämä Möyhölän kylässä muuttui. Kylässä alkoi esiintyä eripuraa ja huonovointisuutta. Entinen elämä kylässä särkyi. Kyläläiset alkoivat syyttelemään toisiaan ja puhumaan pahaa toistensa selän takana. Syytöksissä sanottiin, että jotkut eivät enää halunneet auttaa toisia, että jotkut eivät enää tervehtineet tai että joistakin kyläläisistä oli tullut ”kummallisia”.

Huonovointisuus ja nahistelu Möyhölässä jatkui. Ihmiset alkoivat sairastelemaan ja riitelemään, selän takana juoruilu oli tavallista. Ennen niin tiivis kyläyhteisö alkoi rakoilemaan, kyläläiset viettivät aikaa vain tiettyjen kyläläisten kanssa ja toisia kyläläisiä välteltiin. Huonovointisuus näkyi muutenkin kylässä; pelloista ei enää pidetty huolta ja eläintenpito kärsi. Näin jatkui ja elämä Möyhölän kylässä alkoi olla sietämätöntä.

Eräänä päivänä Möyhölään tuli muukalainen. Hän havaitsi kyläyhteisössä vallitsevan huonon ilmapiirin ja kertoi kyläläisille, että hän voisi auttaa heitä. Kyläläiset olivat hyvin uupuneita tilanteesta ja he olivat valmiita kokeilemaan mitä Muukalainen heille ehdottaisi.

Muukalainen järjesti iltoja joissa hän kokosi kyläläiset nuotion ympärille. Kyläläiset saivat kertoa vapaasti miltä heistä tuntui ja mitä heidän mielestään kylässä oli tapahtunut. Muukalainen auttoi kyläläisiä kuuntelemaan ja näkemään toisensa. Ja niin useampien nuotioiltojen seurauksena kyläläiset oppivat keskustelemaan ja toimimaan yhdessä hyvää vuorovaikutusta käyttäen. Hyvinvointi ja hyvä elämä palautui kylään ja Muukalainen jatkoi matkaansa seuraavaan kylään.

 

Jaa